Ilmestyneet artikkelit:
Avioerojen määrä kääntyi taas nousuun
Entistä useamman suomalaispariskunnan avioliitto päättyi eroon viime vuonna. Samaan aikaan uusia avioliittoja solmitaan enemmän
kuin aikoihin. Suomessa kirjattiin Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan yli 13 000 avioeroa, mikä on vajaat 250 enemmän kuin
vuotta aiemmin. Usean vuoden laskun jälkeen avioerojen määrä on siis kääntynyt nousuun, vaikka 2000-luvulla vaihtelu onkin pysynyt melko tasaisena. Perhetutkija Hanna Ranssi-Matikaisen
mukaan yhtenä ratkaisuna avioerojen välttämiseksi on, että suomalaiset pariskunnat tarkistavat ajankäyttöään. "Monilla meistä olisi vaihtoehtona lyhyempi työpäivä tai osa-aikatyö. Myös puolisoiden välisten yhteisten etätyöpäivien toteuttaminen säästäisi aikaa perheen yhdessäoloon", Ranssi-Matikainen sanoo. Ranssi-Matikaisen tietokirja Paremman avioliiton rakkauspankki
(Päivä) julkaistiin tällä viikolla. Hänen mukaansa eroalttius on Suomessa heti Belgian jälkeen Euroopan kärkitasoa. "Tunne erilleen kasvamisesta on todellinen, jos aikaa ei jää menestymisten ja tappioiden jakamiseen yhdessä puolison - ja miksei lastenkin - kanssa", Ranssi-Matikainen huomauttaa. Sosiaali- ja terveyspalveluosaston osastopäällikkö Päivi Sillanaukee sosiaali- ja terveysministeriöstä puolestaan sanoo, että edellytykset lapsen hyvälle kasvulle syntyvät etenkin toimivasta vanhempien parisuhteesta. "Perhepolitiikan painopisteenä on Suomessa ollut viime vuosina etenkin työn ja perheen yhteensovittaminen, isyyden vahvistaminen ja lapsiperheiden toimeentulon turvaaminen", Sillanaukee korostaa. Uusia
avioliittoja eniten sitten 70-luvunTilastokeskuksen mukaan avioliittoja solmittiin viime vuonna yli 31 000, mikä on reilut 1 500 enemmän kuin toissa vuonna. Viäääääääimeksi yhtä paljon uusia avioliittoja on solmittu vuoden aikana 1970-luvulla. Ensimmäisen avioliiton solmineiden keski-ikä oli naisilla
30,2 vuotta ja miehillä 32,5 vuotta. Lukemat ovat olleet nousussa kuluvan vuosikymmenen aikana. Rekisteröityjä parisuhteita kirjattiin viime vuonna Suomessa vajaat 250. Näistä reilut 90 oli mies- ja vajaat 160 naispareja.
Lähde: Suomen Kuvalehti
Hyvinvointisuomen pahoinvoivat perheet
Suomalaisperheiden ja kasvavan polven pahoinvoinnista puhutaan monissa yhteyksissä huolekkain äänensävyin.
Yhtäältä lapset voivat paremmin kuin koskaan, toisaalta syitä huolenaiheisiin löytyy.
Mitä me vanhemmat voisimme tehdä? (Sana 16.4.2009)
Lue lisää
Rakkauspankin johtajatar
Hanna Ranssi-Matikainen kokosi HNMKY:n perhetyön löydöt tietokirjaan Paremman avioliiton rakkauspankki. (Sana 23.4.2009)
Lue koko artikkeli Sana-lehdestä
Hyvä parisuhde vaatii "rakkauspankin"
Ilta-Sanomat 8.5.2009.
MTV3 AamuTV (Sanna Kiiski 19.5.2009). Katso lähetys
Kirkko ja Kaupunki (Anu Heikkinen, 20.5.2009)
Uusi Tie (Pia Tiusanen)
KD, Samuli Rissanen, 14.5.2009
Lapin kansa
Helsinki times
|