 |
|
| |
Kaikesta myötään tulevasta hyvästä huolimatta avioliitto on
vaativa elämisen muoto. Siinä täytyy koko ajan ottaa huomioon
toinen ihminen ja kyetä kompromisseihin. Avioliitto
solmitaan vain kerran, mutta sitä tulee rakentaa jatkuvasti.
Kaikki keinot avioliiton rakentamiseksi ovat siis tervetulleita.
Tämä kirja sisältää arvokkaita avaimia toisen ihmisen ymmärtämiseen
ja avioliiton solmujen aukaisemiseen.
Liisa Keltikangas-Järvinen
psykologian professori
Avioliitto voi olla ihmisen suuri voiman lähde ja turvan
antaja, varsinkin jos mukana on kahden persoonan lisäksi
kolmaskin tekijä, yhteinen usko: "Yksinäisen kimppuun on
helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen
lanka katkea helposti" (Saarn. 4:12). Tämä kristillistä
uskoa, yhteistä kokemusta ja tieteen tuloksia hyödyntävä
tietopaketti toimii hyvänä keskustelun pohjana ja virikkeiden
antajana. Sitä voi hyödyntää kokonaisuutena ja valikoiden.
Sen kanssa voi olla eri mieltä. Tärkeintä on oivaltaa,
että keskeisintä elämänaluettamme ja tärkeintä ihmissuhdettamme
kannattaa työstää.
Hannu Niskanen
kenttäpiispa
Kirjassa yhdistyvät vahva teoria, elämänmakuiset esimerkit
ja innostavat, monipuoliset harjoitteet. Paremman avioliiton
rakkauspankki sopii mainiosti myös itseopiskelumateriaaliksi
ja parien keskinäisen työskentelyn pohjaksi. Kristillisen ihmiskuvan
yhdistäminen psykologiseen tietoon ihmisestä,
vuorovaikutuksesta ja parisuhteen lainalaisuuksista luo kokonaisuuteen
harvinaista, syvällistä ulottuvuutta.
Saara Kinnunen
perheneuvoja, sosiaalipsykologi
Kirja-arvostelu osoitteessa: Kirja-arvostelut.com
|
|
|
|
 |